Koirat rakastavat kaikenlaista toimintaa ja mitä pienempi koira, sen duracel-pupumaisempia ne tuntuvat olevan. Etenkin kaikenlaiset terrierit ovat kuin sähköjäniksiä siinä missä isommat käyttäytyvät hieman rauhallisemmin. Mutta ei se kokokaan aina kerro koko totuutta.Onneksi aktiivisen koiran kanssa voi harrastaa vaikka ja mitä. Jos ei koiralle riitä erilaiset kotona pelattavat herkun piilotukset, monet koirat nauttivat luonnossa tapahtuvassa etsinnästä. Etenkin pelastuskoirille on monenlaista vesi- ja rauniopelastustoimintaa. Myöskin vinttikoirien ja muiden nopeiden rotujen käyttö juoksukisoissa on mukava aktiviteetti näille roduille.dog-trainingEnnen kuin koiran kanssa kannattaa kauheasti julkisilla paikoilla liikkua vapaana, on syytä olla olemassa pohjakoulutus jota voi aina halutessaan jatkaa tottelevaisuuskoulutukseen eli Tokoon. Tokossa myös kilpaillaan. Toinen laji, jossa pääsee myöskin kilpailemaan, on agility. Siinä koiralle opetetaan erilaisten temppuratojen kiertämistä, pujottelua, tunnelissa menoa jne. mahdollisimman nopeasti ohjaajan opastaessa vierellä. Agility sopii kaikenikäisille koirille ja myös monia sekarotuisiakin kilpakentillä näkyy. Suomeen on myös rantautunut maailmalta koiratanssi, jossa voi kisata niin freetylessä eli vapaassa tanssissa kuin heelwork to music’issa eli jossa seurataan musiikin tahdissa. Laji on saanut alkunsa 90-luvulla. Vieläkin uudempi tulokas aktiivisissa koiraharrastuksissa on koirafrisbee. Laji on ollut suosittua maailmalla jo pidempään ja vihdoin matkalla myös Pohjoismaihin. Koirafrisbeessä jakaantuu alalajeihin kuten freestyle eli vapaa, distance/accuracy eli etäisyys/tarkkuus sekä xtreme distance, jossa välimatkat voivat olla todella pitkiä.Monet rodut ovat sellaisia, joiden kanssa harrastetaan näyttelyaktiviteetteja. Koiran pesut ja puunailut, trimmaukset ja nyppimiset ovat arkipäivää näille roduille, ja etenkin villakoiria pidetään sopivina näyttelykoirina. Useat lajin harrastajat kiertävät ulkomaita myöten näyttelyissä ja kotimaassakin saatetaan ajaa satoja kilometrejä viemään Musti paikan päälle. Ja mikä onkaan paras palkinto näistä kinkereistä kuin käyttövalion titteli.