Koirat https://suvituikun.com Kuuluisia koiria Tue, 01 Feb 2022 16:13:36 +0000 en-US hourly 1 https://wordpress.org/?v=4.8.3 Jilly – Pokeria pelaava koira https://suvituikun.com/jilly-pokeria-pelaava-koira/ Fri, 28 Nov 2014 09:28:37 +0000 https://suvituikun.com/?p=50 Miltä kuulostaisi pokeria pelaava koira? Täydelliseltä hölynpölyltä? Tällainen koira on itse asiassa olemassa, ja hänen nimensä on Jilly. Jilly oli alkujaan kulkukoira, ja mies nimeltä Rick Caran löysi hänet kadulta yhdeksän vuotta sitten. Rick aloitti Jillyn kouluttamisen samoilla tutuilla tempuilla kuin useimmat muutkin: istumisella, tassun antamisella, noutamisella jne. Hän kuitenkin huomasi pian, että Jilly oli erityisen fiksu koira.Tänä päivänä Jilly on saanut jo kansainvälistä julkisuutta, aina Japania ja Australiaa myöten, sillä pokerin pelaamisen lisäksi tämä koira osaa myös näytellä. Tällä New Yorkissa asuvalla koira-tähdellä on tietysti omat kotisivut, jossa voi nähdä mm. hänen aikaisemmat esiintymisensä ja tulevat buukkaukset keikkakalenterista.Jilly-koiran lisäksi myös monet ihmiset viihtyvät pokeripelin ääressä, ja meillä Suomessakin avopokerilla on pitkät perinteet. Pokeri-pelejä löytyy varsin montaa eri lajia, ja säännöt poikkeavat jonkin verran toisistaan. Suljetuin kortein pelataan mm. Amerikassa suosittua Texas Hold’em-versiota. Tästä pokerista tekee kuitenkin varsin kiinnostavan se, että vaihtokortit ovat avoimia. Taitava pokerinpelaaja pystyy tekemään sen ansiosta pitkälle meneviä päätelmiä tässä pokerityypissä. Pokeria voi nykyään kuka tahansa pelata helposti, sillä internetin Full Tilt on suosittu pokeripalvelu, jota käyttävät niin aloittelijat kuin ammattilaisetkin. Full Tiltistä löytyy useita erilaisia mukaansatempaavia poker pelejä, kuten myös rulettia ja muita klassisia kasinoiden pöytäpelejä. Pelipalvelu on hyvin antelias niin huimien voittomahdollisuuksien kuin talletusbonustenkin osalta. Esimerkiksi juuri nyt saavat uudet asiakkaat täyden 100 % talletusbonuksen – toisin sanoen pelirahat tuplataan.Nettipelaaminen on avannut täysin uusia mahdollisuuksia myös pokerin pelaamiseen, ja ennenkaikkea harjoitteluun. Sillä vaikka tätä peliä pidetään myös onnenpelinä, on omalla harjoittelulla ja henkilökohtaisella pelityylillä useimpien pelin ammattilaisten mielestä suuri merkitys. Pokerin pelaamiseen liittyy paljon loogista päättelyä, matematiikkaa, ”pelisilmää” ja kokemusta – ja kyllä, myös ”bluffaamista”. Minkälaisia päättelyjä voi tehdä vaikka siitä, että Texas Hold’emissa vastapelaaja nostaa ruutuysin ja jokerin, mutta jättää pataässän rauhaan? Tietysti pokeria voi pelata myös tuuripohjalta, niinkuin varmasti Jillykin tekee, ja katsoa sattuuko onnetar olemaan suopea. Tästä pelistä voivat nauttia niin koirat, aloittelijat kuin ammattilaisetkin.

]]>
Eläinaiheisia pelejä https://suvituikun.com/elainaiheisia-peleja/ Thu, 23 Oct 2014 09:12:47 +0000 https://suvituikun.com/?p=42 Eläimet ovat aina olleet kiehtovia aiheita niin taiteessa, saduissa ja kertomuksissa, kuin elokuvissa ja peleissäkin. Eläimillä ajatellaan olevan usein inhimillisiäkin piirteitä, kuten esimerkiksi kettua pidetään ovelana, kömpelöä karhua taas hieman yksinkertaisena mutta hyväntahtoisena, ja niin edelleen. Nykyisen eläimet ovat löytäneet tiensä myös internetissä tarjolla oleviin lukuisiin peleihin.Eräs sivusto, josta löytyy hyvä valikoima hauskoja, erilaisilla grafiikkatekniikoilla toteutettuja mielenkiintoisia eläinpelejä on Y8.com. Näistä peleistä pitää mainita ainakin Let’s Fish, jossa on periaatteessa hyvin yksinkertainen idea, eli koitetaan saada kala nappaamaan, mutta hienon grafiikan ja hyvin toimivan pelikokemuksen ansiosta tämä kalastuspeli on varsin koukuttava. Apinoiden maailmassa liikkuu taas piirrosanimaatiolla toteutettu Wanna Oranges-peli, joka sekin on varsin hauska ja mainio peli. Penguin Diner 2 liikkuu taas nimensä mukaisesti pingviinien parissa. Pelissä liikutaan jäällä ja se on jo visuaalisuudenkin puolesta virkistävä peliuutuus. Sivustolta löytyy paljon muitakin hauskoja eläinpelejä, jotka soveltuvat hyvin vaikka koko perheelle.Erityisesti tytöille suunnattuja eläinpelejä puolestaan löytyy sivulta Girlsgogames.com. Nämä herttaiset suurelta osin piirretyt pelit ovat varsin sympaattisia ja ne on jaoteltu erikseen hevos-, lemmikki-, koira-, kissa- ja fantasiaeläinpeleihin. Jokaisesta kategoriasta löytyy sitten runsaasti pelejä, joista voi valita kiinnostavimmat. Tämä sivusto sopii hyvin tytöille ja perheen pienimmillekin.Aikuisille soveltuu taas esimerkiksi online-kasinoiden rahapelit, joissa eläimet ovat mukana joko pelin teemassa tai jotenkin muuten. Eräs suosittu pelipalvelu onkin Betsson casino, joka tarjoaa hyvän valikoiman erilaisia kolikkopelejä eläinaiheisilla teemoilla. Jotkut peleistä sijoittuvat esim. safarille tai viidakkoon, mutta joukossa on myös historian siipien havinaa, kun hirmuliskot ryömivät esiin Jurassic Park-pelin muodossa. Betssonin pelien parissa viihtyy aina, ja eläinteema tuo pelikokemukseen oman jännittävän lisänsä.Eläimissä ja eläinaiheissa on aina ollut oma jännittävä viehätyksensä, oli kyse sitten tarinoista, saduista tai nykyajan peleistä. Eläinhahmoihin liittyy tiettyä ikiaikaista myyttisyyttä, sillä joskus kauan sitten ihmiset ovat olleet hyvinkin riippuvaisia eläimistä. Tästä syystä eläinaiheet ovat suosittuja vielä tänäkin päivänä, ja niiden parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Koko perheen pelit samoin kuin aikuisille suunnatut online-kasinopelitkin löytyvät nykyään helposti internetistä.

]]>
Koiran kanssa harrastettavia aktiviteetteja https://suvituikun.com/koiran-kanssa-harrastettavia-aktiviteetteja/ Mon, 07 Apr 2014 06:21:11 +0000 https://suvituikun.com/?p=14 Koirat rakastavat kaikenlaista toimintaa ja mitä pienempi koira, sen duracel-pupumaisempia ne tuntuvat olevan. Etenkin kaikenlaiset terrierit ovat kuin sähköjäniksiä siinä missä isommat käyttäytyvät hieman rauhallisemmin. Mutta ei se kokokaan aina kerro koko totuutta.Onneksi aktiivisen koiran kanssa voi harrastaa vaikka ja mitä. Jos ei koiralle riitä erilaiset kotona pelattavat herkun piilotukset, monet koirat nauttivat luonnossa tapahtuvassa etsinnästä. Etenkin pelastuskoirille on monenlaista vesi- ja rauniopelastustoimintaa. Myöskin vinttikoirien ja muiden nopeiden rotujen käyttö juoksukisoissa on mukava aktiviteetti näille roduille.dog-trainingEnnen kuin koiran kanssa kannattaa kauheasti julkisilla paikoilla liikkua vapaana, on syytä olla olemassa pohjakoulutus jota voi aina halutessaan jatkaa tottelevaisuuskoulutukseen eli Tokoon. Tokossa myös kilpaillaan. Toinen laji, jossa pääsee myöskin kilpailemaan, on agility. Siinä koiralle opetetaan erilaisten temppuratojen kiertämistä, pujottelua, tunnelissa menoa jne. mahdollisimman nopeasti ohjaajan opastaessa vierellä. Agility sopii kaikenikäisille koirille ja myös monia sekarotuisiakin kilpakentillä näkyy. Suomeen on myös rantautunut maailmalta koiratanssi, jossa voi kisata niin freetylessä eli vapaassa tanssissa kuin heelwork to music’issa eli jossa seurataan musiikin tahdissa. Laji on saanut alkunsa 90-luvulla. Vieläkin uudempi tulokas aktiivisissa koiraharrastuksissa on koirafrisbee. Laji on ollut suosittua maailmalla jo pidempään ja vihdoin matkalla myös Pohjoismaihin. Koirafrisbeessä jakaantuu alalajeihin kuten freestyle eli vapaa, distance/accuracy eli etäisyys/tarkkuus sekä xtreme distance, jossa välimatkat voivat olla todella pitkiä.Monet rodut ovat sellaisia, joiden kanssa harrastetaan näyttelyaktiviteetteja. Koiran pesut ja puunailut, trimmaukset ja nyppimiset ovat arkipäivää näille roduille, ja etenkin villakoiria pidetään sopivina näyttelykoirina. Useat lajin harrastajat kiertävät ulkomaita myöten näyttelyissä ja kotimaassakin saatetaan ajaa satoja kilometrejä viemään Musti paikan päälle. Ja mikä onkaan paras palkinto näistä kinkereistä kuin käyttövalion titteli.

]]>
Koira-aiheisia pelejä https://suvituikun.com/koira-aiheisia-peleja/ Sun, 06 Apr 2014 10:20:39 +0000 https://suvituikun.com/?p=12 Kukapa ei voisi rakastaa koiria? No, saa aika kovasydäminen olla jos ei lämpene ruskeiden (tai yhtä hyvin sinisten tai vihreiden kuten huskeilla) silmien edessä, mutta aina ei ole mahdollistakaan omistaa omaa lemmikkikoiraa. Tai vaikka omakin hännänheiluttaja olisi, vois silti yhtä hyvin pelata erilaisia koira-aiheisia pelejä, joita verkostakin löytyy lukuisia. Monet niistä ovat ns. flash-pelejä, joita ei tarvitse ladata koneelle, vaan niitä voi pelata suoraan verkossa. Niissä pääsee pukemaan koiria, jahtaamaan rosvoja, käyttämään näyttelyssä ja ruokkimaan. Mitä vaan oikean koiran kanssakin tulisi tehtyä. Vinkkejä voi käydä kurkkaamassa vaikka tuhannesta ja yhdestä pelistä.game-phoneToinen hauska koira aiheinen peli on CasinoEuron kolikkopeli Diamond Dogs joka on, sen lisäksi että siinä voi voittaa aimo tukun kahisevaa, myös hauska. Viisi kiekkoa ja viisi voittolinjaa takaavat sen, että voittolinjoja on peräti 25, ja panostasonkin voi valita yhden ja neljän välillä. Voittoprosenttikin on sen verran kiva, että kannattaa äkkiä kokeilla edes leikkirahalla ja tykästyä näihin jalokivillä koristeltuihin hienostohauvoihin ja karskeihin rottweilereihin.Myöskin muut pelintarjoajat ovat löytäneet koirista oivan bisnesraon, ja erilaisille pelialustoille on saatavana vaikka minkälaisia hännänheiluttajia. Suosittu peli on Nintendogs, joka on Nintendo Ds-käsikonsolille vuonna 2005 kehitetty peli, jota on saatavilla useilla eri roduilla. Pelissä hoidetaan ja leikitään virtuaalisen koiran kanssa ja ohjaamisessa voi käyttää niin ääni- kuin kosketuskomentoja. Playstationilla on myöskin koiraystäville sopiva peli, jos tykkää enemmän tästä formaatista. Dogs day-pelissä sekarotuisen Jaken tehtävänä on pelastaa Daisy-nimistä koiraa päätymästä ”kissanruoaksi”. Jaken hahmon lisäksi pelata voi myös muilla koirilla. Pelastusoperaation edetessä Jake mm. kerjää ruokaa, kerää hajuja ja kaivelee paikkoja.Uusin tulokas koirapeleissä on lautapeli nimeltä Dogopoly, joka on nimensä mukaisesti Monopolin kaltainen seurapeli, jossa ostellaan palstoja, periään vuokria ja saadaan kirppuja. Joskus voi myös sattua vahinkoja lattialle! Valittavissa on kuusi eri rotua, ja esim. bokseriaiheisen pelin nimi on tällöin Boxer-opoly. Peliä saa ainakin DreamPetStoren verkkokaupasta.

]]>
Kuuluisia collieita https://suvituikun.com/kuuluisia-collieita/ Fri, 04 Apr 2014 10:18:50 +0000 https://suvituikun.com/?p=10 Moni tuntee sankarikoira Lassien, joka löytää aina tiensä kotiin oli sitten miten paha paikka tahansa. Lassien taru alkoi jo 40-luvulla, kun amerikkalainen kirjailija Eric Knight rupesi kirjoittamaan tästä sankarikoirasta, ja ensimmäisen kirjan nimi oli ”Lassie come home” eli ”Lassie palaa kotiin”. Tämän jälkeen valkokankaalla ja tv-sarjassa onkin nähty monia Lassie-elokuvia/ohjelmia, joissa päätähtenä on ollut kymmeniä collieita. Ensimmäisessä osassa Lassien omistava perhe joutuu taloudellisiin vaikeuksiin ja päätyy myymään rakkaan lemmikkinsä, joka kuitenkin karkaa uudelta omistajalta ja palaa ”kotiin” jouluna. Tulevissa jaksoissa Lassie puolestaan auttaa perheen poikaa pulasta juuri oikealla hetkellä.lassieMutta Lassie ei itse asiassa ole ensimmäisen elokuvien sankaricollie. Vuonna 1905 ilmestyi jo ensimmäinen kuuden ja puolen minuutin filmi, jossa Blair-niminen collie pelasti vauvan hänet varastaneilta mustalaisilta. Filmipätkän nimi oli ”Rescued by Rover”Colliet ovat olleet ja ovat vieläkin suosittuja seurakoiria, joten myös moni USA:n presidenttikin on koiran omistanut ja juurikin collien. Vanhoista valokuvista selviää, että onnellisia collieiden omistajia ovat niin ikään olleet Benjamin Harrison, Lyndon Johnson, Herbert Hoover sekä Calvin Coolidge, jonka perheellä oli jopa neljä valkoista collieta kaiken kaikkiaan.Myöskin monet tunnetut laulajat tahi näyttelijät ovat poseeranneet collieiden kanssa, mm. Marilyn Monroe, John Lennon, Kevin Costner sekä Elvis Presley. Rakastetulla lastenkirjailijalla Beatrix Potterilla oli collie nimeltä Kep, jonka hän on myös kuvittanut kirjoihinsa.Collieilla oli myös ensimmäisen maailmansodan aikana tärkeä tehtävä. Kuninkaalliset juuret omaavasta colliesta nimeltä Bum tuli amerikkalaisten sotilaiden maskotti. Tosin, hänen uudeksi nimekseen tuli Bullet, joka tarkoittaa luotia. Collieita käytettiin myöskin sotatantereilla kuljettamaan viestejä. He olivat nopeita etenemään tulilinjalla ja väistelemään pommeja, joskin on mahdollista että moni koira kaatui sankarina tärkeä viesti pantaansa kiinnitettynä.

]]>
Koirarotu collie https://suvituikun.com/koirarotu-collie/ Wed, 02 Apr 2014 10:16:12 +0000 https://suvituikun.com/?p=6 Collie on paimenkoira, jonka alkuperä tulee Skotlannista ja pohjoisista osista Englantia. Se on keskikokoinen, melko kevytrakenteinen koira, jonka kuono on terävä. Monilla collieilla on myös helposti erottuva valkoinen kuvio olkavarressa. Colliet ovat hyvin aktiivisia ja nopeita koiria, ja suurimmalla osalla niistä on todella vahva vaisto paimentamiseen.Collie on levinnyt moniin maailmankolkkiin, erityisesti Australiaan ja Pohjois-Amerikkaan, ja ehtinyt jakautua moniin eri alarotuihin. Osa collieista on edelleen käytössä paimennustehtävissä, esimerkiksi Australiassa niitä käytetään yleisesti karjan ja lampaiden paimennukseen. Suurin osa collieista on kuitenkin nykyään lemmikkejä, näyttelykoiria tai urheilukoiria, mihin ne sopeutuvat erittäin hyvin nopeutensa, hyvän kestävyytensä ja koulutettavuutensa ansiosta.

]]>
Kuuluisia koiria https://suvituikun.com/ Tue, 01 Apr 2014 10:18:09 +0000 https://suvituikun.com/?page_id=8 Koirilla on kautta aikojen ollut tärkeä rooli ihmisen elämässä tuomassa iloa tai olla avuksi jollakin muulla tapaa. Kaikki tuntevat valkokankaan kuuluisat koirat Lassien, joka palasi aina kotiin tai Beethoven-elokuvien kaoottiset bernhardilaiset. Valkokankaalla on nähty muitakin liikuttavia koiria kuten Elokuvassa Turner ja Täystuho, jossa poliisi ottaa hoiviinsa kuolleen vanhuksen koiran nimeltä Hootch, ja koira lopulta onnistuukin tunnistamaan omistajansa murhaajan. Myös elokuvassa Marley ja Minä sydämiä sulattaa koira, jonka kohtalo saa lopussa pyyhkimään silmiä. Disney takoo myös rahaa koira-aiheisilla elokuvilla, joissa tähtinä on nähty niin dalmatialaisia kuin kaunottaria ja kulkureitakin.YouTuben videoiden kautta maailmalle on levinnyt hauskoja ja suloisia videoita koirista kuten Just Jessestä, joka omaa nykyään omat nettisivutkin ”maailman fiksuimpana koirana” sekä Boosta, ylisöpöstä pomeraanista, joka on maailman suloisin.Koiralle on omistettu myös tv-sarjoja, kuten juuri Lassielle. Hieman myöhemmin alkoi pyöriä ohjelma saksalaisesta poliisikoirasta Rexistä, joka sämpylöiden varastamisen lisäksi oli apuna ratkomassa rikoksia tarkan vainunsa avulla. Koiran hajuaisti onkin sitä luokkaa, että sitä käytetään apuna haistamassa niin huumeita tullin apuna kuin ruumiiden löytämisessä. Koiran on mahdollista opettamaa tunnistamaan myös ihmisen tuoksuja ja kertomaan sairastaako ihminen jotakin sairautta, kuten esimerkiksi diabetesta. Suomen ensimmäinen hypokoira on nimeltään Goxy, ja hänen uusi tehtävänsä on kertoa perheen diabetes-potilaan verensokerin muutoksista. Suomessa ei aiemmin ollut tämän kaltaisia koiria kasvatettu, mutta maailmalla niitä oli, joten Brusabyssä, Kemiössä, avustajakoirakoulussa päätettiin ottaa asioista selvää Ruotsista ja Yhdysvalloista ja aloittaa hypokoirien koulutus. Monenlaisia muitakin tarinoita saa aina välillä kuulla sankarikoirista, jotka pelastavat ihmisiä tulipaloista jne. Suomessakin kennelliitto palkitsee vuosittain useita koiria Sankarikoira®-arvonimellä näiden pelastaminen ihmishenkien takia.Koiran uskollisuudesta kertoo myös Hachikō. Se oli akita-rotuinen koira, joka päätyi yliopiston professorin perheeseen. Joka päivä tämä koira odotti isäntäänsä juna-asemalla tämän tullessa töistä. Mutta eräänä päivänä isäntä ei tullutkaan, mutta silti Hachi jatkoi vuodesta toiseen odottamista. Koiran kunniaksi on pystytetty jopa patsas Shibuyan juna-asemalle.Laika on myös tehnyt itsensä kuuluisaksi olemalla ensimmäinen koira, joka laskettiin avaruuteen maata kiertävälle kiertoradalle vuonna 1957.

]]>