Jilly – Pokeria pelaava koira

Author: Mae Leannon

Miltä kuulostaisi pokeria pelaava koira? Täydelliseltä hölynpölyltä? Tällainen koira on itse asiassa olemassa, ja hänen nimensä on Jilly. Jilly oli alkujaan kulkukoira, ja mies nimeltä Rick Caran löysi hänet kadulta yhdeksän vuotta sitten. Rick aloitti Jillyn kouluttamisen samoilla tutuilla tempuilla kuin useimmat muutkin: istumisella, tassun antamisella, noutamisella jne. Hän kuitenkin huomasi pian, että Jilly oli erityisen fiksu koira.Tänä päivänä Jilly on saanut jo kansainvälistä julkisuutta, aina Japania ja Australiaa myöten, sillä pokerin pelaamisen lisäksi tämä koira osaa myös näytellä. Tällä New Yorkissa asuvalla koira-tähdellä on tietysti omat kotisivut, jossa voi nähdä mm. hänen aikaisemmat esiintymisensä ja tulevat buukkaukset keikkakalenterista.Jilly-koiran lisäksi myös monet ihmiset viihtyvät pokeripelin ääressä, ja meillä Suomessakin avopokerilla on pitkät perinteet. Pokeri-pelejä löytyy varsin montaa eri lajia, ja säännöt poikkeavat jonkin verran toisistaan. Suljetuin kortein pelataan mm. Amerikassa suosittua Texas Hold’em-versiota. Tästä pokerista tekee kuitenkin varsin kiinnostavan se, että vaihtokortit ovat avoimia. Taitava pokerinpelaaja pystyy tekemään sen ansiosta pitkälle meneviä päätelmiä tässä pokerityypissä. Pokeria voi nykyään kuka tahansa pelata helposti, sillä internetin Full Tilt on suosittu pokeripalvelu, jota käyttävät niin aloittelijat kuin ammattilaisetkin. Full Tiltistä löytyy useita erilaisia mukaansatempaavia poker pelejä, kuten myös rulettia ja muita klassisia kasinoiden pöytäpelejä. Pelipalvelu on hyvin antelias niin huimien voittomahdollisuuksien kuin talletusbonustenkin osalta. Esimerkiksi juuri nyt saavat uudet asiakkaat täyden 100 % talletusbonuksen – toisin sanoen pelirahat tuplataan.Nettipelaaminen on avannut täysin uusia mahdollisuuksia myös pokerin pelaamiseen, ja ennenkaikkea harjoitteluun. Sillä vaikka tätä peliä pidetään myös onnenpelinä, on omalla harjoittelulla ja henkilökohtaisella pelityylillä useimpien pelin ammattilaisten mielestä suuri merkitys. Pokerin pelaamiseen liittyy paljon loogista päättelyä, matematiikkaa, ”pelisilmää” ja kokemusta – ja kyllä, myös ”bluffaamista”. Minkälaisia päättelyjä voi tehdä vaikka siitä, että Texas Hold’emissa vastapelaaja nostaa ruutuysin ja jokerin, mutta jättää pataässän rauhaan? Tietysti pokeria voi pelata myös tuuripohjalta, niinkuin varmasti Jillykin tekee, ja katsoa sattuuko onnetar olemaan suopea. Tästä pelistä voivat nauttia niin koirat, aloittelijat kuin ammattilaisetkin.